Tendercast
All notices
TED — Tenders Electronic DailyEUcn-standard

Finland – Business services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and security – Aloittavan yrittäjän neuvontapalvelut

Jyväskylän kaupunki

Scope as published

1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on aloittavien yritysten neuvonta- ja valmennuspalvelukokonaisuus, joka muodostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osa-alueesta: 1. yrityksen perustamisneuvonnasta yritystoimintaa suunnitteleville henkilöille sekä 2. yrityksen käynnistämisvaiheen tuesta ja valmennuksesta vastaperustetuille yrityksille. Palvelujen tavoitteena on madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä, parantaa yritysten toimintaedellytyksiä sekä vahvistaa uusien yritysten elinkelpoisuutta ja jatkuvuutta ensimmäisten toimintavuosien aikana. Palvelukokonaisuuden tulee muodostaa yhtenäinen asiakaspolku liikeidean arvioinnista yrityksen alkuvaiheen kehittämiseen. Tilaajan näkemyksen mukaan palvelu on syytä kilpailuttaa ja tuottaa yhtenä kokonaisuutena, jolloin yritystoimintaa suunnittelevan henkilön ja myöhemmin yrityksen asiakkuus on yhdellä toimijalla. Tällöin palveluntuottaja pystyy parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan yritystoimintaa suunnittelevia henkilöitä yrityksen perustamisessa ja vahvistamaan yritysten elinkelpoisuutta ja kasvuedellytyksiä toiminnan alkuvaiheessa. Sopimuskauden aikana Jyväskylässä yritysneuvonta- ja kehittämispalveluita toteutetaan ns. Jyväskylän mallin mukaisesti osana Yritystalo-toimintakonseptia. Yritystalo on yksi yhteinen palvelukeskus, jonka toiminta-ajatuksena on tuoda kaikki kaupungin yritys- ja työnantajapalvelut saman katon alle. 2. Sopimuskausi ja hankinnan arvo Sopimuskausi on 1.1.2027-31.12.2028. Hankintaan sisältyy tilaajan yksipuolinen optio ajalle 1.1.2029-31.12.2029. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo optiokausi mukaan lukien on noin 780 000 euroa (alv 0 %). Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin. 3. Palvelun kohderyhmät Palvelut suunnataan erityisesti seuraaville asiakasryhmille: • työttömät työnhakijat • maahanmuuttajat • nuoret • opiskelijat • työssäkäyvät henkilöt • muut yritystoiminnan aloittamista suunnittelevat henkilöt Yrityksen perustamisneuvontaa tarjotaan Jyväskylässä asuville henkilöille. Käynnistämisvaiheen tukea tarjotaan Jyväskylään perustetuille tai pääasiallisesti Jyväskylässä toimiville yrityksille enintään 18 kuukauden ajan yrityksen perustamisesta. 4. Palvelun sisältö 4.1 Yrityksen perustamisneuvonta Palveluntuottajan tulee tarjota yritystoiminnan aloittamista suunnitteleville asiakkaille asiantuntevaa, maksutonta ja puolueetonta neuvontaa. Perustamisneuvonnan tulee sisältää vähintään: • henkilökohtainen yritysneuvonta • ryhmämuotoiset info- ja neuvontatilaisuudet • liikeidean arviointi • yrittäjävalmiuksien arviointi • liiketoimintasuunnitelman laadinnan ohjaus • talous- ja kannattavuuslaskelmien ohjaus • markkina- ja kilpailutilanteen arviointi • yritysmuodon valintaan liittyvä neuvonta • rahoitus-, lupa- ja viranomaisprosesseihin liittyvä ohjaus • yrityksen perustamiseen liittyvä käytännön ohjaus. Palveluntuottajan tulee kyetä palvelemaan asiakkaita suomeksi ja englanniksi. Muiden kielten osalta palveluntuottajan tulee kuvata käytettävät ratkaisut. 4.2 Yrityksen käynnistämisvaiheen tuki ja valmennus Palveluntuottajan tulee tarjota vastaperustetuille yrityksille suunnitelmallista tukea ja valmennusta yrityksen ensimmäisten toimintakuukausien aikana. Tuen tulee perustua mahdollisuuksien mukaan yrityksen perustamisvaiheessa laadittuihin suunnitelmiin, laskelmiin ja kehittämistoimenpiteisiin. Palveluntuottajan tulee varmistaa asiakkuuden saumaton jatkuminen perustamisvaiheesta käynnistämisvaiheen palveluihin. Käynnistämisvaiheen palvelun tulee sisältää vähintään: • yritystoiminnan alkuvaiheen tilannekartoitus • liiketoimintasuunnitelman päivittäminen • myynnin ja markkinoinnin kehittäminen • hinnoittelun ja kannattavuuden seuranta • talouden hallinnan ohjaus • kassavirran hallinnan tuki • digitaalisten työkalujen hyödyntämisen ohjaus • verkostojen ja yhteistyökumppaneiden tunnistaminen • kasvun ja kehittämisen mahdollisuuksien arviointi • yksilöllinen yritysvalmennus. Palvelun tulee olla asiakkaan käytettävissä enintään 18 kuukauden ajan yrityksen perusta…

Deadline
2 Dec 2026(26 days left)
Published
2 Nov 2026(3 days ago)
Contract value
Not published
Location
Finland
Reference
760727-2026
First seen
1 hour ago

Classifications

79000000

Other open notices from this source

TED — Tenders Electronic Dailycn-standard

Finland, Sweden – Architectural, construction, engineering and inspection services – Sea-ice observations and inference of sea-ice properties

The Finnish Transport Infrastructure Agency (FTIA) and Swedish Maritime Administration (SMA) are procuring studies of sensor technologies and data processing and analysis methods fit for providing information on ice type, ice formations and ice movement. The information provided in the studies will be used in the final report produced for WINMOS III by either FTIA or a party contracted for the work. The overview and aims of the procurement are described in more detail in Annex 1 of the invitation to tender.

Väylävirasto
Finland
2 Dec 2026(26d)
TED — Tenders Electronic Dailycn-social

Finland – Social work and related services – Vammaisten henkilöiden asumispalvelujen hankinta 7304/2024, Uudelleen avaus 2026

Osa-alue 2 sisältää yhteisöllisen asumisen palvelun sekä yöhoidon. Osa-alueessa ei ole erillisiä palveluluokkia. Lisäksi palveluntuottajan on mahdollista tuottaa asumisvalmennuksen palvelua. Hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteillä.

Pirkanmaan hyvinvointialue
Finland
24 Nov 2026(18d)
TED — Tenders Electronic Dailycn-standard

Finland – Construction materials and associated items – Rakennustarvikkeet: Ikkunalasit ja peilit 2027-2028

Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen ikkunalaseista ja peileistä sopimuskaudelle 1.1.2027 - 31.12.2028 + yhden (1) vuoden + yhden (1) vuoden optiomahdollisuus. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen. Tavaran tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.

Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Finland
€360,000
3 Dec 2026(27d)
TED — Tenders Electronic Dailycn-standard

Finland – Sludge transport services – Viikinmäen ja Blominmäen jätevedenpuhdistamoiden jätevesilietteen kuljetus, TP 54/26

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY pyytää tarjoustanne Viikinmäen ja Blominmäen jätevedenpuhdistamoiden jätevesilietteen kuljetuksesta. Liete on mädättämällä käsiteltyä ja linkoamalla kuivattua, koostumukseltaan kosteaa savipitoista maa-ainesta muistuttavaa massaa, jonka kuiva-ainepitoisuus on noin 30 %. Viikinmäen jätevedenpuhdistamon (Hernepellontie 24, 00710 Helsinki) kokonaislietemäärä on noin 62 000 – 66 000 tonnia vuodessa. Päivittäin maanantai-perjantai-välisenä aikana kuljetettava lietemäärä vaihtelee välillä 160 – 390 tonnia päivässä. Lietteen kokonaismäärästä noin 4500 tonnia vuodessa kilpailutetaan erikseen eikä se siis sisälly tämän tarjouspyynnön kuljetusmääriin. Blominmäen jätevedenpuhdistamon (Blominmetsäntie 11, 02780 Espoo) kokonaislietemäärä on noin 21 000 – 23 000 tonnia vuodessa. Päivittäin maanantain - perjantai välisenä aikana kuljetettava lietemäärä vaihtelee 53-220 tonnin välillä vuorokaudessa. Viikinmäen lietteen pääasiallisin kuljetuskohde on Metsäpirtin kompostointikenttä (Kilpilahdentie 241, 06850 Kulloo), jonne on Viikinmäestä matkaa 35 km. Metsäpirtissä kuorman purku tapahtuu kentällä lietteelle osoitettuun paikkaan kippaamalla. Blominmäen lietteen kuljetuskohteina ovat joko Metsäpirtti tai Ämmässuo (Ämmässuontie 8, 02820 Espoo). Kuljetusetäisyys Metsäpirttiin on 57 km ja Ämmässuolle 12 km. Tarkemmat tiedot hankinnan kohteista kerrotaan tämän ilmoituksen liitteissä.

HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Finland
2 Dec 2026(26d)